HTML: Antti Laukkanen 18.3.2014


 

Markkula, Mikko Mikonpoika
19.12.1851 - 14.12.1930

Hautausmaasivulle | Pääsivulle

kuva © Tapio Nikkari 2011

 

Mikko Markkulan syntymäpaikka oli Toholampi. Kurkijoen kirkonkirjoissa on väärä syntymäpäivä ja -paikka. Vihittäessä Mikon syntymäpaikaksi ja kotipitäjäksi mainitaan Ylikannus, joka oli Lohtajan kappeliseurakunta. Mikko oli siellä kirjoilla naimisiin mennessään. Hän osallistui perimätiedon mukaan kirkon rakentamiseen. Mikko asui alkuun appensa kodissa Elisenvaarassa, myöhemmin Sorjossa, jossa mainitaan talollisena. Kuollessaan hän asui Otsanlahdella ja tittelinä oli liikemies. Hän avioitui 4.7.1880 Maria Sofia Kalinin (19.4.1863) kanssa, joka oli vihittäessä torpantyttö Elisenvaarasta. Maria oli kotoisin Pohjanmaalta, Alavetelistä. Mikko ja Maria muuttivat jossakin vaiheessa naimisiin mentyään Valkealaan, josta palasivat Kurkijoelle vuonna 1882. Tuolloin hän oli tuolloin työmies.
 

Hautapaikka S S.13.

 

tiedot Antti Laukkanen 2013, Mia Routti 2014


 
Hautausmaasivulle | Pääsivulle