HTML: Antti Laukkanen 24.6.2010

Kurkijokelaisen, hiitolalaisen ja karjalaisen hengen vaalija ja ajankohtaisten kysymysten selvittäjä
 

Kurkijokelaisen historiaa
Eino Vepsän puhe 60-vuotisjuhlissa

Kurkijokelainen | Pääsivulle

Kurkijokelaisen päätoimittaja vuosina 2000-03 toiminut Eino Vepsä kertoi lehden syntyajoista aina tähän päivään asti naureskellen, että yksi antoi hänelle puheaikaa 6 minuuttia ja toinen 9, hän teki kompromissin ja aikoo puhua 15 minuuttia.

Tässä kuussa tuli täyteen kuusi vuosikymmentä sanomalehti Kurkijokelaisen ensimmäisen numeron ilmestymisestä. Voikin kysyä, mitkä syyt johtivat lehtemme perustamiseen, sillä eläessämme ennen sotia Kurkijoella, ei meillä ollut omaa pitäjälehteä, mutta nyt on!

Tuohon kysymykseen löytää osittaisen vastauksen lehtemme pitkäaikaisimman päätoimittajan Uuno Varjuksen ajatuksista Kurkijoen kirkonkylässä 1944 syyskuun 22. päivän lähtöä muistellessaan. Jälkivarmistusosasto oli juuri käynyt kunniakäynnillä Kurkijoen sankarihaudoilla, jonne laskivat viimeiset muistokukkansa. Uuno muisti tilanteen kuin eilisen päivän: ”Lopotin lahti oli peilityyni – hienoisen usvakerroksen peittämä. Kaikki oli niin kaunista ja herkkää kuin vain kauniina syysaamuna voi olla. Kaikki oli siistitty aivan kuin suurta juhlaa varten. Raskasta oli sulkea kirkon ovi viimeisen kerran.”

Kurkijoki sodasta evakkoon kirjassa Rainar Hakulinen jatkaa samasta aiheesta: ”Heidän lähdettyään Lopotti oli tyhjä. Aamuaurinko valaisi tienoon, joilla kotipitäjämme uutterat ihmiset olivat työnsä suorittaneet. Täysi hiljaisuus vallitsi seudun yllä.” Näin kirjoitti Hakulinen. Hiljaisuus johtui siitä, että Neuvostoliiton joukot tulivat ehtojen mukaan Kurkijoelle viisitoista kilometriä poistuvien suomalaisten takana.

Kurkijokelaiset muiden karjalaisten tavoin ripoteltiin ympäri maata Lapin lääniä lukuun ottamatta. Meidän evakkomatkamme suuntautui Etelä-Pohjanmaan kautta tänne Loimaan seudulle yhdentoista kunnan alueelle. Naapurit joutuivat usein eroon toisistaan naapurikyläläisistä puhumattakaan. Hyvät ystävät ja tutut olivat monesti hyvin kaukana ja yhteydenpito oli erittäin vaikeaa, kun puhelimetkin olivat vielä kovin harvassa. Silloin heräsi ajatus ja halu oman lehden perustamiseen.

Tähän päätökseen johti suunnaton ikävä kotiin ja menetettyyn kauniiseen kotiseutuun, sillä kodin oven sulkeminen viimeisen kerran oli jokaiselle erittäin raskasta. Kaivattiin niitä entisiä naapureita, joiden kanssa oli ennen jopa päivittäin vaihdettu mielipiteitä ja kerrottu kuulumisia, kun mentiin naapuriin kutsumatta iltaa istumaan ja turisemaan kaikesta mahdollisesta. Kun nyt ei tuota mahdollisuutta enää ollut, tarvittiin uusi kanava purkautua, muistella, kysellä ja saada neuvoja, sillä ihmisten ahdinko oli usein lähellä kestokyvyn rajaa! Yhdessä oman lehtemme avulla tukemalla toinen toisiamme sen kaiken kestäisimme paremmin.

Lehtihanke alkaa

Heti ensimmäisessä kokouksessaan 29.9.1946 Kurki-Säätiön, nykyisin Kurkijoki-Säätiö, hallitus päätti sihteerinsä Pekka Kyytisen esityksestä, että kurkijokelaisille koetetaan saada oma lehti yhdyssiteeksi, tiedotusvälineeksi ja viihdytystekijäksi. Ankara sotien jälkeinen pula-aika säännöstelyineen johti kuitenkin siihen, että lehteen tarvittavaa paperia ei saatu kuin vasta kolmen vuoden kuluttua syksyllä 1949 ja ensimmäiset näytenumerot levitettiin kurkijokelaisille saman vuoden marraskuussa, siis 60 vuotta sitten.

Lehti, joka sai nimekseen KURKIJOKELAINEN, ilmestyi aluksi kerran kuussa ja sitten seuraavana vuonna kaksi kertaa kuukaudessa kesäkuun loppuun saakka. Heinäkuun alusta v. 1950 lehti alkoi ilmestyä kerran viikossa muutamia kaksoisnumeroita lukuun ottamatta. Ensimmäinen päätoimittaja oli Toivo Taitonen, joten voi sanoa hänen tehneen pioneerityön. Lehden koko ja palstaluku on vuosien varrella hieman vaihdellut ollen se nykyisin kuusipalstainen ja sivuja on normaalisti joko 8 tai 12. Viitisen vuotta sitten lehti muuttui kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyväksi ja samalla mukaan tuli myös nelivärikuvitus muutamille sivuille. Vuonna 1997 kurkijokelaisen lukijakuntaan liittyivät hiitolaiset, entiset naapurit Karjalasta, kun heillä ei ollut omaa lehteä. Samalla saimme lehdellemme myös uusia aputoimittajia.

Kurkijokelainen painettiin Loimaan Kirjapainossa vuoden 2003 loppuun saakka, jolloin lähes 54 vuotta kestänyt hyvä yhteistyö katkesi. Kurkijokelaisella oli Loimaan Kirjapainolla oma toimitushuone, josta käsin oli materiaali helposti vietävissä alakerran väelle painatuskuntoon saatettavaksi. Nyt kun yhteistyö Loimaan Kirjapainon kanssa katkaistiin, muutti Kurkijokelainen toimistonsakin torin reunan pankkitaloon, josta oli vuokrattu huoneisto Kurkijoki-Säätiön ja lehden käyttöön. Joulukuun alusta 2004 Foto-Lahja sanoi irti vuokrasopimuksensa Kurkijoki-Säätiön omistamasta huoneistosta, jossa oli ollut vuokralla. Tässä yhteydessä Kurkijoki-Säätiö päätti muuttaa toimistonsa ja Kurkijokelaisen toimituksen omaan osakkeeseensa, jossa se on edelleenkin.

Vuoden 2004 alusta alkaen lehti on painettu Satakunnan Painotuote Oy:ssä Kokemäellä ja sivunvalmistuksen tekee Etusivupaja Loimaalla. Tämä on mahdollista nykyisen tekniikan ansiosta, sillä sanat ja kuvat lentelevät ilmojen teitä sinne minne halutaan. Toista oli lehden teko ja sivunvalmistus ennen, kun kuvat ja tekstit kannettiin paperisina kirjapainon tytöille kirjoitettavaksi taittoa varten. Silloin ei ollut tietokoneita, sähköposteja ja digikameroita eikä edes kännyköitä, joita ilman ei nykypäivänä tulisi lehti lainkaan toimeen.

Lehtemme levikki

Ensimmäiset lehtipainokset olivat suhteellisen pieniä, mutta kun tieto lehden olemassaolosta levisi, alkoivat tilaukset hyvää vauhtia lisääntyä. Oman voimakkaan sysäyksensä lehtitilausten lisääntymiseen toi 8.1.1950 Loimaan avaraan kirkkoon rakennettu Kurkijoen seurakunnan lopettamisen muistojuhla, johon oli saapunut noin 2000 kurkijokelaista. Harrashenkiset muistojuhlat jatkuivat Heimolinnassa ja kansanopistolla. Näistä juhlista kirjoitettiin silloin laajasti uudessa lehdessämme ja lehteämme myös luettiin. Tilaajia oli ympäri Suomea ja myös ulkomaille Kurkijokelaista meni ja menee edelleenkin jonkin verran.

Alkuvuosina saimme suruksemme lukea tuon tuostakin eri kurkijokelaisten yhtiöiden, liikkeiden ja seurojen lopettamisista. Se olikin aivan luonnollista, sillä kaikkien toimintaa oli aivan mahdotonta jatkaa uusilla asuinsijoilla. Mutta monet yhdistykset pitivät sinnikkäästi yllä toimintaansa. Näistä sinnittelijöistä täytyy ehdottomasti mainita Martat. He jatkoivat toimintaansa kyläkerhojen muodossa täällä Loimaan seudulla erittäin voimakkaasti. Heidän yhteinen jäsenmääränsä vuonna 1955 oli 633. Se oli valtaisa määrä! Näistä Martoista ja heidän toiminnoistaan lehtemme on saanut aiheita kymmeniin ellei satoihin kirjoituksiin. Yhdessä on iloittu onnistumisista ja perinteiden viemisestä uusille polville.

Parasta sekä yllättävintä tässä on vielä se, että Kurkijoen ja Elisenvaaran Martat jatkavat toimintaansa yhä edelleen! Vuonna 2005 he viettivät satavuotisjuhlaansa. Tämänkin juhlan kahvituksen ovat Elisenvaaran Martat hoidelleet mainiosti, josta heille suuret kiitokset!

Neuvostoliiton loppuaikoina aloimme päästä käymään kotiseuduillamme ja into niille matkoille oli valtaisaa, olivathan seudut olleet kymmenien vuosien ajan meiltä kiellettyjä alueita. Nyt käytiin kotien raunioilla ja kerrottiin kokemuksista ja tunnoista Kurkijokelaisessa. Tämä nosti lehtemme tilaajamäärät ennätystasolle, sillä tilaajia oli parhaimmillaan vuonna 1993 peräti 2734 kpl ja painosmäärä 2850. Nyt noista luvuista on tultu alaspäin tuhannen tilauksen verran. Se on paljon, mutta suurin syy pudotukseen on Karjalassa syntyneiden luonnollinen poistuma. Toivottavasti uudet polvet ottavat myös Kurkijokelaisen omaksi lehdekseen!

Lehtemme toimittajat

Kurkijokelaisen hengissäpysymisen salaisuus on ollut se, että meillä on ollut erittäin hyvä, laaja sekä monipuolinen avustajakunta. Heille siitä kuuluu mitä suurimmat kiitokset. Hyvä talkoohenki on myös siivittänyt lehtemme jatkuvuutta. Mistään kirjoituksista ei ole maksettu mitään. Töissä on ollut vain yksi puolipäiväinen päätoimittaja ja joskus myös lehden laskutuksista vastaava henkilö. Päätoimittajia on ollut lehdellä tähän mennessä kaksitoista. Heistä Teuvo Ahokas ja Raija Hjelm jopa kahteen kertaan.

Pisimmän ja samalla ansiokkaimman päivätyön lehtemme päätoimittajana teki Uuno Varjus. Hän aloitti lehden teon 1.4.1964 ja jätti tehtävän nuorempien hoidettavaksi 1988 vuoden lopussa. Eli hänen työpanoksensa lehdessämme kesti 24 vuotta ja 9 kuukautta. Kiitollisena hänen mittavasta ja menestyksekkäästä toiminnasta lehtemme, ja samalla kurkijokelaisuuden sekä karjalaisuuden hyväksi tekemästä työstä palkittiin hänet pitäjänneuvoksen arvonimellä.

Toiseksi eniten, eli yli 11 vuotta Kurkijokelaisen päätoimittajana on ollut Juho Toiviainen, temperamenttinen ja sanavalmis monitoimimies, ”jokapaikan Jussi”. Juho oli myös kauppalanvaltuuston jäsenenä. Kerran hän valtuuston kokouksessa sanaili SKDL:n edustajalle, Erkki Niemenpäälle, että ”sie joutasit pulun paskoi pesemää Moskovan patsaihe päist.”

Kolmanneksi pisimmän päivätyön eli tähän mennessä kahdeksan vuotta on tehnyt Raija Hjelm, neljäntenä on Teuvo Ahokas viiden vuoden panoksella. Teuvon pääkirjoitusten lopussa oli lähes joka kertaa muutama rivi ”honskaa”, kuten meillä Kurkijoella sanottiin. Viidenneksi pisimpään on ollut allekirjoittanut, yli kolmen vuoden pestillä. Edellä mainittujen päätoimittajien lisäksi ovat tehtävää hoitaneet aikajärjestyksessä Kirsti Haavisto, Arvi Heinonen, Marjatta Sihvonen, Taina Lehto, Maire Soiluva, Jaakko Taitonen ja Helena Sulavuori. Lyhin päätoimittajakausi on kestänyt seitsemän kuukautta. Nykyisin lehden teosta vastaa toimitussihteeri Helena Sulavuori päätoimittaja Raija Hjelmin ollessa sairaslomalla.

Kurkijokelainen perinteitä tallentamassa

Kun lehtemme perustajat toivoivat, että lehti pysyisi pystyssä muutaman vaikeimman ylimenovuoden, korkeintaan kymmenen vuotta, on Kurkijokelainen voimissaan vielä kuuden vuosikymmenen jälkeenkin. Perustajien arvio oli näin ollen erittäin varovainen. Onneksi ennuste ei toteutunut! Yhä vieläkin me saamme odottaa lehteämme joka toinen perjantai. Ja se onkin todella odotettu ja kaivattu lehti. Monet ovat kertoneet, että kun perjantaina posti on tullut, alkaa kilpajuoksu laatikolle sen tähden, että saisi Kurkijokelaisen ensiksi luettavakseen.

Mikä sitten lehdessämme niin kiinnostaa, että pitää kilpailla perheenjäsenten kanssa lukuvuoroista? ”Se on hyvä kysymys”, vastaisivat poliitikot ja jättävät vastaamatta. Mutta minä yritän vastata. Lehti on sisällöltään kiinnostava. Siinä on uutisia ajankohtaisista, meitä karjalaisjuurisia ja muitakin kiinnostavista asioista. Lehtemme on isänmaallinen, jonka johdosta sitä tilaavat monet ei karjalaisjuuriset paikkakuntalaiset ja jos eivät tilaa, niin ainakin lukevat sitä kirjastoista tai lainaavat naapurilta luettavaksi. Lehtemme sisältö on myös koskettava, persoonallinen, tuoden esille elämän ilot ja surut. Kirjoittajakunnan laajuus takaa lehden monipuolisuuden. Se on edelleen myös tiedotuslehti nykypäivän asioista. Se on arvokas yhdysside, jota kaivataan!

Kurkijokelainen on myös erinomainen tietopankki tutkijoille. Kuuden vuosikymmenen aikana on pyöristettyinä lukuina painettu lehteämme 2940 kappaletta ja niissä on ollut noin 18000 sivua, joten lehtemme sisältö on todellinen aarreaitta tarkasteltaessa perinteitämme, kulttuuriamme ja yhteiskuntamme muutoksia. Sen sivuilta voidaan lukea kansakuntamme ja heimomme osin katkeraakin historiaa viime sodista aina näihin aikoihin saakka ja joskus myös aina kivikaudesta lähtien.

Valtiovallalle annamme nuhteita siitä, että lehtemme on tällä vuosituhannella vain kerran saanut lehdistötukea, vaikka kulttuurilehden ehdot täytämmekin. Puoluelehdet kyllä saavat tukea, mutta tällainen puolueista riippumaton lehti jätetään ilman.

Kurkijokelainen on vahva linkki ja edelleen mainio sidosköysi toinen toisiimme, kotiseutuumme, ja sukujemme vuosisataisille asuinsijoille, jotka meiltä ryöstettiin.

Toivomme myös tulevia polvia tekemään ja lukemaan Kurkijokelaista niin, että lehtemme neljän vuosikymmenen päästä saisi viettää satavuotisjuhliaan! Toivottavasti jotkut teistä voisi silloin olla juhlapaikalla.

Kiitämme kaikkia lehtemme tekoon osallistuneita kirjoittajia, kuin myös lehtemme tilaajia ja lehdessämme ilmoittavia. Kaikkien teidän yhteistyöllä olemme saavuttaneet ehdottoman ykkössijan vastaavanlaisten pitäjälehtien joukossa. Muut kadehtien ihmettelevät, että kuinka meillä riittää jatkuvasti aineistoa lehtemme näin tiheään ilmestymiseen. MTV antoi lehdellemme 1990-luvulla tittelin ”Suomen paras”! Sellaisesta pirteästä kuusikymppisestä nyt on kysymys!