|
HTML: Antti Laukkanen 24.6.2010 |
 Kurkijokelaisen, hiitolalaisen ja karjalaisen hengen vaalija ja ajankohtaisten kysymysten selvittäjä Karjalan palautuskysymyksessä etsikkoaika on ohi
|
|
Emeritusprofessori Tauno Tiusanen on syntyjään viipurilainen, nykyään hän asuu Lahdessa. |
 |
|
Hyvät kuulijat, kiitoksia että minut kutsuttiin tällaiseen tilaisuuteen puhumaan. Tässä puhujanpöntössä lukee 60 vuotta, viimeaikoina on muisteltu toistakin asiaa, joka tapahtui 20 vuotta sitten, nimittäin Berliinin muuri murtui silloin. Olen tehnyt sellaisen virheen elämässäni, että tutustuin kommunismiin. Olen katsonut tuota kommunismia, mihin suuntaan se menee, huomasin varhaisessa vaiheessa, että pieleenhän se menee. Mutta ei sitä kukaan uskonut. Siitä seurasi jopa tappouhkauksia. Se arvelutti, onko tämä oikea ala. Olen kiinnostunut nykyhistoriasta, mitä suomettuminen merkitsi. Kylmän sodan aikana sai sanoa vain määrättyjä asioita. Piti miettiä hyvin tarkasti mitä kirjoittaa. Tuliko kirjoitus julkaistuksi ei ollut vain päätoimittajan käsissä, vaan siihen vaikuttivat myös ns. kotiryssät. Minullakin oli omia kotiryssiä, jotka olisivat halunneet tarkistaa julkaisujani, mutta sanoin heille että olen kansakoulussa saanut luku- ja kirjoitustaidon. Itse oli sensuroitava kirjoituksensa, oli itse katsottava mihin asti voi mennä. Siinä oli vaaransa, menettääkö viisumin, ettei voi matkustaa itään vai menettääkö täällä työpaikkansa. Se oli hankalaa aikaa, joka onneksikin se on ollut ohi jo parikymmentä vuotta. Nyt saa periaatteessa sanoa ja kirjoittaa, mitä itse tykkää. Keväällä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen, jossa on ollut pitkä vasemmistolainen traditio, toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti kolumnin ”Kusetettu sukupolvi”. Siinä käydään läpi, että miten minusta seuraavaa sukupolvea kusetettiin. Koulukirjoissa ei saanut sanoa, millainen Neuvostoliitto todellisuudessa oli, vaan asioita kaunisteltiin ja myöskään Viron historiasta ei saanut puhua todenmukaisesti. 20 vuotta sen jälkeen, kun muuri tuli alas, näitä asioita voidaan pikku hiljaa käydä käsittelemään. Kulttuurielämässä keskusteltiin suomettumisen aikana, pitääkö teatterikorkeakoulun johtajan olla sadisti vai kelpaako tavallinen ihminen. Silloin ei olisi voinut julkaista Sofi Oksasen kirjoja ja käsitellä sitä mitä todellisuudessa tapahtui. 20 vuotta kommunismin sortumisen jälkeen on vieläkin olemassa määrättyjä rajoja. Nyt olisi ensimmäinen kerta, jolloin voitaisiin näitä asioita käsitellä, kun suomettuminen on vielä elävässä historiassa. Valitettavasti historioitsijoita, jotka tekevät suomettumisesta absoluuttisen ehdottoman menestystarinan, on paljon. Kun kumarrettiin itään päin, ei otettu lainkaan huomioon, että siellä oli vallalla erittäin raaka imperialistinen diktatuuri, joka pyrki maailmanvallankumoukseen. Valtion uskontona oli ns. ”Marxismi – senilismi”, toisin sanoen luotettiin ajattelijoihin, joiden mielestä kaiken pitää olla valtionjohtoista. Aatetta vietiin eteenpäin sekä rauhanomaisesti että aseellisesti esim. Afganistanissa 1980 -luvun alussa. Suomen tyyppisistä yksiköistä ajateltiin, että kun niitä hiljakseen pehmittää rauhanomaisesti, niin ajastaan ne liittyvät tähän suureen Neuvostojärjestelmään. Tämän tyyppiset aikeet ovat laantuneet. Olen opettanut diplomi-insinöörejä kansainvälisestä tuotantotaloudesta. Nyt kun on vapaa-aikaa eläkkeelle siirtyessäni aion käyttää sen historian kirjoittamiseen ja tutkimiseen. Käydä todellisuutta läpi, mitä sisäinen suomettuminen oikein tarkoitti. Minulle sanottiin silloin, että olen alani parhaita asiantuntijoita, mutta kai sinä ymmärrät, että jos alalleni otetaan joku professoriksi, niin minua ei voida pätevimpänä valita vaan valitaan sopivin, joka käy Moskovassa kysymässä, mitä voi sanoa ja kirjoittaa. Uskottiin että Neuvostojärjestelmä on ikuinen. On luotu myytti, että kukaan ei tiennyt tai osannut aavistaa, että Neuvostoliitto poistuu ja Itä-Euroopan maat muuttuvat. Minulla on huomattava määrä kirjoituksia, joissa todistin, että ne eivät ole ikuisia, mutta ne on tyylikkäästi vaiettu. 1980-luvun lopulla minut kutsuttiin presidentin kanslian järjestämään paneeliin, jossa keskusteltiin Itä-Euroopan tilanteesta. Toin siinä ilmi, että Itä-Eurooppa sortuu. Sitten kun asiat alkoivat todella vyörymään, kun Neuvostoliitto alkoi horjua, olisi tarvittu uusia paneeleita, mutta täällä oltiin sitä mieltä että Neuvostoliitto on ikuinen. Olihan Suomella YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa! Katsottiin että tästä johtuen Neuvostoliitto ei voi poistua historian näyttämöltä. Siksi tehtiin kaikki mahdolliset virheet Suomen politiikassa. Olisi pitänyt katsoa Suomen ulkomaantaloutta ja huomata että ns. bilateraalikauppa sortuu, kun sen toinen osapuoli poistuu maailman kartalta, olisi pitänyt devaldoida markka, että olisimme saaneet vauhtia länsivientiin. Ehdotin markan kellumaan laittamista, mutta minulle soitettiin Suomen Pankista ja sanottiin että suu kiinni, et sinä päätä valuuttakursseista. Niistä päätöksistä johtui velkaantuminen, sen aikaista velkaa oli 10 000 euroa henkilöä kohti. Elokuussa 1991 TV:n suorassa lähetyksessä keskusteltiin mitä NL:ssa tapahtuu. Kerroin, että silloinen militäärinen juntta ei pysty hallitsemaan kansan parissa kytevää passiivista vastarintaa. Ennustin, että jos tulee huono sato, ja sitä seuraava nälkä, niin juntta ei saa ostettua viljaa ulkomailta ja sen jälkeen juntta hajoaa. Sisäministerinä ollut Putin viestitti haastattelun jälkeen, että minä en saa sanoa enää mitään tässä maassa. Lähdin Glascowiin Skotlantiin 5 vuodeksi, siellä satoi koko ajan. Nyt palattuani olen päättänyt kirjoittaa suomettumisen historiasta. Pitää huomioida, että siinä on kaksi linjaa. Ulkoinen suomettuminen, mikä oli ihan oikein eli piti katsoa mitä Moskovassa tapahtui, sitten oli ns. sisäinen suomettuminen, joka oli kotitekoista. Tahdon kirjoittaa näistä asioista, koska minusta tuntuu että kaikkia ei ole vielä käyty läpi. Sen esille tuominen kannattaa. Karjalan käsittely pitäisi myös käydä läpi, mutta mahdollinen Karjalan palauttaminen olisi pitänyt ottaa keskusteluun viime vuosikymmenellä - ei enää. On aika hankalaa jos etsikkoaika on mennyt ohi. 1990-luvun vaihteessa tilanteet muuttuivat vapaammaksi. Mutta nyt on palattu toiseen suuntaan, joitakin kirjoja on laitettu pannaan, on tulossa mahdollisesti uusi laki joka kieltää tai rajoittaa Neuvostoajan historian käsittelyä. Nämä ovat hankalia asioita. Jos ko. laki tulee voimaan, se on valitettava asia koko ihmiskunnalle.
Lyhennelmä emeritusprofessori Tauno Tiusasen juhlapuheesta 15.11.2009 Loimaan Heimolinnassa.
|
|
|