Kylä oli maastoltaan tasaista. Kotavaara ja siitä kilometrin verran pohjoiseen sijaitseva Huutomäki olivat 95 metriä korkeita, mutta kohosivat vain 10-15 metriä ympäristöään ylemmäksi. Soistuneita korpia olivat seudun kuusimetsät, joiden keskellä sijaitsivat pellot. Piristävän lisän kylän luontoon toi Kotavaaranjoki, joka oli nuorison suosima uintipaikka ja jonne lähitaloista tultiin myös pyykkiä pesemään.
Nimensä kylä sai siitä, kun huutoa apuna käyttäen asujat koettivat aikoinaan saada mahdollisimman suoran tielinjan mäkeen. Vanhaan aikaan tunnettiin kylä myös nimellä Kölsii. Tämä nimitys juontaa alkunsa sanasta kölsä, jolla nimellä esi-isät olivat nimittäneet alkukantaisia asumuksiaan vallatessaan asuinsijoja luonnontilassaolevaan metsäiseen mäkeen.
Huutomäen kylän korkeimmalla kohdalla sijaitsi kolme taloa, joista Soikkelin talo oli kylän keskipiste. Rantakylissä usein Huutomäen kylä ja Soikkelin talo yhdistettiin. Asuihan talossa 1930-luvulla pitäjän viimeinen suurperhe. Perheen kantajäseninä olivat neljä sisarusta Matti, Henriikka, Sanna ja Otto, perheen jäsenmäärän ollessa noin kolmekymmentä.
Monissa asioissa oli tultava toimeen omin neuvoin. Karjanhoidossa tarvittiin usein lääkintätoimia, mutta eläinlääkäri oli Lopotissa saakka. Sanna Soikkeli oli hyvin perehtynyt karjan lääkitsemiseen. Eläinten sairauksia käsittelevän kirjan avulla hän päättävästi sekä taitavasti hoiti menestyksellä monia sairastuneita eläimiä lehmistä kanoihin. Soikkelissa oli kotitarvemylly, jolla jauhettiin tarvittaessa muidenkin kyläläisten viljoja. Samoin oli talon pärehöylän kanssa. Antti Kuosa teki jonkin verran muuraustöitä, ja Uudestakylästä muuttanut Pekka Laukkanen toimi puuseppänä, kirvesmiehenä ja osasi myös muurata. Vilhelmiina Kalin tunnettiin puolestaan erinomaisena ompelijana. Toisissa käsitöissä, joiden suorittaminen vaati suurta ammattitaitoa, eivätkä kylän omat avut eivät riittäneet, oli käännyttävä naapurikylien puoleen.
Vapaa-ajan harrastukset suuntautuivat Elisenvaaraan ja Sorjoon päin. Kylän naiset osallistuivat marttatoimintaan aluksi Sorjossa, mutta toimivat myöhemmin oman kerhon puitteissa. Miehet osallistuivat Elisenvaarassa järjestettäviin ampumahiihto- ja ampumakilpailuihin, pärjäsivät hyvin Sorjon nuorisoseuran hiihtokilpailuissa, ja ottivat osaa Sorjon Peikkojen voimisteluharjoituksiin. Lisäksi Huutomäellä toimi pyhäkoulu.
"Uskaltanen sanoa entisenä Huutomäkeläisenä, että pienessä kylässä elettiin melko tyydyttävästi. Ei siellä hätyytelleet karhut eikä sudet paikallisia asujiakaan, joten vieraskin voi tuntea olonsa turvalliseksi siellä käydessään", kirjoittaa Elsa Romppanen kotikylästään. Huutomäki oli kuuluisien metsästäjien ja ahkerien uudisraivaajien kylä. Nimim. J.T-n onkin sanonut: "Työ, kova otsasta hikeä puristava työ oli Huutomäkeläisten elämäntunnus. Rehellisyys ja työ ovat siirtyneet heidän mukanaan silloin kun Huutomäki on jätetty."