Tammikuun lopulla isä kunnosti vielä kaksi rysää lisää. Olihan tulossa matikan kutu. Milloin se on? "Sehän on Mustolanlahdella 10. helmikuuta", sanoi isä. Onko se niin varma? On paitsi jos se oli pyhäpäivä, niin se on seuraava arkipäivä. Lähestyi mainittu kutuaika ja oltiin lähdössä veljeni kanssa olkainsäkki ja reppu selässä suksilla rysiä kokemaan. Isä keskeytti sanoen: "Hevonen reen eteen ja sontakoikat sekä loimet paikoilleen, minäkin tulen mukaan, ette selviä reppuselkäisinä. Muistattehan saaliit aikaisemmilta vuosilta kutuaikana!"
Kuuden rysän saalis oli runsas. Varsinkin Tattarimäen kohdalla olevat kaksi rysää oli aivan ahtautuneet täyteen ja muissakin oli tavallista enemmän. "Johan tämän tiesin, että hevonen rekineen tarvitaan", tuumasi tyytyväinen isä.
Saalista vietiin naapureihin ja Salksillasta Hiitolan ja Lopotin suuntaan. (Myynti ei ollut pääasia vaan kalojen jakaminen.) Loput säilöttiin sen ajan pakastearkkuun eli lumihankeen. Rysät olivat kaksinieluisia, seitsemän vanteisia ja aitaa 6-7 m. Juhana-sedän mielestä tämä rysämalli on sellainen, että matikka ui siihen mielellään. Näitä hän kutoi Loimaalla ollessaan kaksi kappaletta, jotka ovat vieläkin lähes pyyntikunnossa.
Keväällä saatiin runsaita särkisaaliita verkolla. Verkot oli itse pauloitettuja, yläpaulassa korkit ja alapaulassa pienet kivet tuohikääreessä. Riekkalanlahdella toimi useitakin nuottakuntia ainakin ennen talvisotaa. Muistan isän palanneen selässä tuohinen kontti, joka oli joskus täynnä norssia (on kuore), kertoen kylän iäkkäimmät miehet olevan innokkaita nuottamiehiä. Niitä olivat ainakin Torikan Heikki-setä ja Kuuselan Ville.
Isäni innosti jatkosodan aikana kokoamaan pienen nuotan, jota hän nimitti rantiiksi. Sivuverkkoja koottiin kylästä eri paikoista ja vetoköydet punottiin puhelintapsista (oli sotasaaliista). Isän itse kutoessa poviosan. Rantiita käytettiin vain kotilahdessa ja tutuilla apajapaikoilla. Nuottahommista kerron vain pari tapausta:
Kesällä -43 mentiin kuin varkaisiin Riekkalan lahden puolelle. Iholahteen vedimme tuttuun apajapaikkaan. Sivuverkkoon tarttui soutuvene, tosin niin matalassa paikassa, että kahlaten päästiin irroittamaan verkko. Kalojen lisäksi otettiin saaliiksi myös vene. Puhdistettuna se oli aivan käyttökelpoinen. Toinen vene oli tarpeen Lapinsaaren soutumatkoilla asuihan Sylvi-sisko siellä lähes 10 km päässä.
Säkkejä ja puusaaveja hakemaan, kalat rekeen ja kotipihaan. Hevonenkin tunsi saaliin raskaaksi. Heinäväki pääsikin kalan perkaus-ja suolaustalkoisiin. Hevosen siirto rattaiden eteen kaloja kyytiin ja jakomatka alkoi kotikylään, Mustolaan sekä Lopotin suuntaan. Heinäväki rotestoi heinänkorjuun keskeyttämistä, mutta kalansaaliin nähtyä yhtyi isän mielipiteeseen. Serkkuni Aino Ovaska Hiitolan Pukinniemestä oli mukana ihmettelemässä, mistä isäni, tiesi, että kannattaa siirtyä heinätöistä kalahommiin. Rantiin yläpauloissa oli vuoroin korkkikohot ja muotoillut laudanpalat, alapaulassa kivet tuoheen käärittynä.
Seuraavatkin päivät olivat heinänkorjuuilmoja, joten korjuuseen tulivat kalat sekä heinät. Vedin myös joskus uistinta Mustolanlahdella, professori-uistin oli siihen aikaan pop. Juhana-setäni souti myös uistinta ja kävi vertailun vuoksi Riekkalanlahden puolella. Hänen ja isäni mielipide oli, että Mustolanlahti oli kalaisempi kuin Riekkalanlahti. Laikkalanlahtihan on lähes tyhjä kaloista Kala-Kurkien onki- ja pilkkikilpailutulosten perusteella. Olisiko syytä siirtää kilpailut Mustolanlahdelle?
Uuno Kojo
Riekkalan poikia
Julkaistu Kurkijokelainen –lehdessä 2.11.2001.