KURKIJOEN KIRKON ESINEISTÖT

Luterilaisen kirkon esineistöt saatiin evakuoiduksi melko tarkkaan, kun viimeinen lähtö tapahtui syyskuussa 1944. Esineistöllä oli monivaiheinen matka nykyisiin säilytys- ja käyttöpaikkoihin. Seuraavassa kerrotaan esineet, joita kirkoissamme oli ja nykyinen sijaintipaikka, jos sellainen tiedetään.

Kurkijoen aikaisemmassa kirkossa oli Petter Bergstömin maalaukset KRISTUKSEN RUOSKIMINEN ja GETSEMANE. Ne ovat vuodelta 1747 ja nykyinen säilytyspaikka on Kansallismuseo.

Petter Langin maalaus KYLVÄJÄ JA ELONLEIKKAAJA 1700-luvulta. Nykyisin Kansallismuseossa.

Korkeatasoinen ja samalla arvoituksellinen 1700-luvun maalaus on tuntemattoman taiteilijan työ SAUL JA DAVID. Tämä raamatullinen nimi on tuskin alkuperäinen, sillä aihe viittaa pikemminkin johonkin antiikin mytologiseen kertomukseen. Kansallismuseossa.

KRUSIFIKSI
Karjalan kirkoissa oli eri-ikäisiä uskonpuhdistuksen jälkeen tehtyjä krusifiksejä. Niistä mielenkiintoisimpiin kuuluu KURKIJOEN TRIUMFIKRUSIFIKSI, joka on liitetty Kansallismuseon kokoelmiin jo 1912. Veistos edustaa hyvin arkaaisena bysanttilaiseen perinteeseen perustuvaa romaanista tyyliä, vaikka se onkin peräisin 1600-luvulta. Siinä Kristuksen kylkiluut on veistetty hyvin litteiksi ja pyöreiden polvilumpioiden käsittely on romaaniselle tyylille tunnusomaista.

ALTTARIKRUSIFIKSI oli Kurkijoen kirkossa kullattu ja seisoi upotettuna marmorijalustaan.

KASTEMALJAT
Kurkijoen kirkolla oli kaksi kastemaljaa, joista tinaisessa on merkintä Anno 1728 ja kuparisessa Ao 1744.

Kurkijoen kirkon KALKKI JA ÖYLÄTTIASTIA (1732), tehnyt hopeaseppä Erik Hoffsten 1772-1825 Käkisalmessa.

KRUUNUT
Kurkijoen kirkossa oli tyypillinen Kungsholmin lasitehtaan valmistama rokokootyylinen kristallikruunu.

MUISTOTAULU
Kirkostamme on saatu säilöön myös Elisabet 1. (1709-62) aikana keisarillisesta määräyksestä annettu, vuosittain vietettävien juhlien käsinkirjoitettu muistotaulu.

MATKAEHTOOLLISVÄLINEET
Kurkijoen kirkon matkaehtoollisvälineet ovat vuodelta 1853, joita täydensi turkulaisen hopeaseppä Johan Alfred Appelgrenin 1893 tekemä öylättirasia.

KALKKI
Oululainen hopeaseppä Johan Keckfors teki 1824 kirkkoon kalkin pateineen ja öylättiastian.

Kirkossamme oli myös kullatusta alfenidista tehty varrellinen viinilusikan säilytysmalja sekä kaksi jalallista messinkikuppia, joita pidettiin matkakastemaljoina.

Hiitolan kirkon kynttilänjaloista yksi venäläinen messinkinen jalka oli lahjoitettu 1817. J. Ekmanin perilliset olivat lahjoittaneet kaksi kuusihaaraista uusrokokookynttelikköä sekä leskirouva A. Dorrendorf 1858 oli lahjoittanut kaksipleteristä kynttilänjalkaa, joista toista koristi lehden päällä istuva orava. Lisäksi kirkossa oli kaksi viisihaaraista messinkistä myöhäisempiretyyppistä kookasta kynttelikköä.

KYNTTELIKÖT
Kurkijoen kirkossa oli neljä venäläistä pleteristä kynttilänjalkaa, joissa oli leima Stebanov. Lisäksi kirkossa oli kahdeksan eripituista messinkistä kynttilänjalkaa 1800-luvun puolivälistä sekä seitsemän niklattua kynttilänjalkaa, jotka oli hankittu vuonna 1900.

KIRKON KELLOT
Kurkijoen kaksi kirkonkelloa oli valettu Friisin konepajassa. Yhdessä kellossa on teksti: Kurkijoki, valanut v. 1934 Weljekset Friis Oy Kokkola, Gloria Deo ja toisessa on teksti Kurkijoki, valettu Weljekset Friis Oy valimossa Ykspihlajassa 1923. Gloria Deo.

KIRKKOTEKSTIILEITÄ
Tekstiilitaiteilija Hanna Loimaranta oli huolehtinut Kurkijoen vanhan kapan korjauksesta 1931.

KIRKON URUT
Kurkijoen luterilainen kirkkomme sai uudet urut 1891 ja Hiitola 1898. Kurkijoen urkujen fasaadi edusti uusklassismia. Kirkkomme urkujen laidoilla olevat pillikentät olivat puolipyöreitä, tornimaisia, kuten oli myös Jaakkiman kirkossa. Sotien aika merkitsi Karjalan kirkkojen uruille lopullista kuoliniskua, sillä alueen runsaasta 50 luterilaisesta kirkosta noin 30 tuhoutui urkuineen, niistä suurin osa Talvisodan aikana. Välirauhan aikana, jolloin neuvostovalta isännöi Karjalassa, otettiin kirkot "uusiokäyttöön" mikä varastoksi, talliksi, elokuvateatteriksi ja tanssipaikaksi (Kurkijoki). Ja esim. Kurkijoen kirkon urkupillejä löydettiin jatkosodan aikana jokeen heitettyinä. Uudet urut ehdittiin jatkosodan aikana hankkimaan vain Hiitolan kirkkoon, josta ne myös saatiin evakuoiduiksi ja ne olivat uudelleen käytössä Parkanon kirkossa vuosina 1949-77.

VIIMEISET KOTINSA MENETTÄNEET
Talvisodan päättäneen rauhanteon jälkeen alkoi viimeistenkin luovuttamaan jouduttujen alueiden tyhjennys. Tuolloin evakuoitiin Jääski, Kirvu, Kaukola, Räisälä, Kurkijoki, Hiitola, Lumivaara, Jaakkima, Sortavalan mlk ja Sortavalan kaupunki, Harlu, Ruskeala, Soanlahti, Värtsilä, Pälkjärvi ja Uukuniemi ja lisäksi osia uuden rajan halkoneista rajapitäjistä, joista yksi oli Parikkala.

Hiitolan alastomaksi riisutussa kirkossa pidettiin 17. maaliskuuta mieliinpainunut jäähyväisjumalanpalvelus.

PALUUMUUTOT KOTISEUDUILLE
Sodan uudelleen syttyessä kesällä 1941 heräsi karjalaisissa toive päästä muuttamaan takaisin omiin koteihin. Kurkijoellekin ensimmäiset palasivat jo elokuussa ja jo marraskuun 18. päivään mennessä paluun oli tehnyt 1774 asukasta. Suurin muuttoliike tapahtui keväällä 1942. Vaikka tuhannet muuttajat saivatkin todeta kotinsa tuhotuksi tai ainakin osin revityksi, olivat paluun hetket onnellisia uskon ja toivon täyttämiä aikoja. Työhön käytiin rivakasti kodin rakentamisen merkeissä, siivottiin, raivattiin ja tehtiin elämästä niin hyvää kuin mahdollista, joskin se oli useasti hyvin vaatimatonta, kun kodista oli jäljellä vain savupiippu ja sen kyljessä leivinuuni eikä aina sitäkään. Mutta sittenkin oli hyvä, sillä oltiinhan jälleen kotona!

Kirkkojen korjaukset veivät suuria rahamääriä, joten työt etenivät usein hitaasti. Mikkelissä pidettiin yleinen kokous, jossa perustettiin Kirkkoja Karjalaan-yhdistys, jonka tarkoituksena oli saada kerätyksi varoja kirkkojen korjauksia ja jälleenrakentamista varten. Tämän uuden yhdistyksen toiminnanjohtajaksi tuli Muolaan kirkkoherra Toivo Rapeli. Tälle yhdistykselle antoi siunauksensa myös Turussa pidetty piispainkokous. Tämä yhdistys oli vuoteen 1944 mennessä jakanut varoja yhteensä 12 miljoonaa markkaa ja rahoja saivat 17 kirkon korjaus- ja rakennustyöt.

Valmiiksi korjaustyöt ehtivät vain Kirvun, Hiitolan, Kurkijoen, Räisälän, Salmin, Valkjärven ja Vuokselan kirkoissa. Kurkijoen seurakunta piti korjauksen aikana jumalanpalvelukset seurakuntatalossa. Vihollinen oli poistanut kirkosta saarnatuolin, alttarin, urut ja kattokruunut ja osan penkeistä. Kun piispa Ilmari Salomies vihki temppelin uudelleen käyttöön 24.4.1944, puuttuivat kirkosta enää urut.
Hiitolan kirkkoon ehdittiin asentaa myös uudet 26-äänikertaiset urut kesällä 1943.

TOINEN LÄHTÖ
Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 aiheutti karjalaisille uuden lähdön. Kun puna-armeijan raivoisa hyökkäys urheiden puolustustaisteluiden seurauksena saatiin pysähtymään linjalle Viipuri-Kuparsaari-Vuoksi-Taipale, eläteltiin Laatokan-Karjalassa toiveita siitä, että sieltä ei tarvitsikaan lähteä uudelle evakkotaipaleelle. Mutta toisin kävi, sillä sanelu-ja rosvouspäätöksellä Stalin esikuntineen sai rajan lähes samalle linjalle, missä se oli Talvisodan loputtua.

Evakuointikäsky tavoitti kurkijokelaiset juhlajumalanpalveluksen lopulla 3.9.-44, jolloin piispa Ilmari Salomies oli asettanut Kurkijoen uuden kirkkoherran Arvi Kujalan virkaansa. Tämä lähtökäsky oli kuin täydellinen tyrmäys, josta toipuminen on vieläkin kesken ja kaikkien kohdalla tuon suuren vääryyden hyväksyminen ei tule koskaan tapahtumaankaan.

Kurkijoen kirkon kellot otti alas suntio O. Valkeapää linnoituspataljoonalaisten avustamana. Pienempi irtaimisto pakattiin puulaatikoihin, alttaritaulu irroitettiin kehyksestään ja käärittiin rullalle. Taulun kehys jätettiin paikoilleen lukuunottamatta kehyksen yläreunassa ollutta Voiton karitsapatsasta ja kirkon irtaimisto toimitettiin linnoitusjoukkojen autoilla Rantasalmen kirkon kellariin säilytettäviksi.

Hiitolan kirkon evakuointia johti kanttori ja muutamassa päivässä irtaimisto saatiin kuljetettua Tervajoen asemalle. Urkujen pillitkin irroitettiin, samoin neljä kynttiläkruunua, poistettiin lattiamatot, pienirtaimisto, alttaritaulu, öljymaalaus ja kaksi kirkon kelloa. Lisäksi evakuoitiin kirkkoherranviraston kalusto ja vuoden 1918 sankaripatsas.

Siirtoseurakunnat lakkautettiin lailla vuoteen 1950 mennessä. Seurakunnilta jäänyt omaisuus määrättiin laissa kirkkohallituksen omaisuudeksi, mutta luovutusasiakirjoissa on myös kohta, että siirtoseurakunta saa esineet ilman korvausta käyttöönsä, jos seurakunta joskus perustettaisiin uudelleen ja että sijoitusseurakuntien on huolehdittava esineistön säilytyksestä ja kunnosta! Seurakuntien kalleudet ja muistoesineet tuli hoitaa niiden arvoa vastaavalla tavalla.

Kurkijoen seurakunnan lopettajaiset olivat Loimaalla 8.1.1950 ja läsnä oli 2000 henkilöä. Ehtoollisella käytettiin myös Kurkijoen kirkon ehtoolliskalusteita. Muistojuhla oli jumalanpalveluksen jälkeen Heimolinnassa, joka oli koristeltu kukin ja Kurkijoen kirkosta peräisin olleelta Voiton karitsa veistoksella. Tämä veistos oli seurannut kurkijokelaisia koko toisen maailmansodan ajan.

KADONNUT OMAISUUS
Osa seurakuntien irtaimesta omaisuudesta katosi evakkomatkoilla. Samoin kävi seurakuntalaisten yksityisomaisuudelle. Kurkijoen seurakunnan omaisuudesta katosi kaksi hopeista ehtoolliskalkkia, ehtoollisleipälautanen ja -rasia, hopeoitu messinkinen ehtoollisleipärasia vuodelta 1732, pieni alfenidimalja, messinkisiä kynttilänjalkoja sekä raamatut ja muut kirkkokäsikirjat ja kaikki alttaritekstiilit.
Kurkijoen seurakunnan pelastunut esineistö lahjoitettiin Suomussalmen seurakunnalle sen uuteen kirkkoon, jossa kullattu Voiton karitsa sai paikan alttaripöydän oikealla puolella. Kurki-Säätiö anoi esineitä 1974 Loimaan kaupunkiseurakunnan säilytettäviksi ja ne ovat nyt kaupungin kirkossa vitriinissä seurakuntalaisten nähtävinä. Kurkijoen kirkon alttaritaulu, jonka on maalannut Alexandra Frosterus-Såldin, on nykyisin kirkon seurakuntasalin tummalla seinällä, josta se ei paljon erotu! Tämä kulttuurihistoriallisestikin erittäin arvokas taulu täytyisi ehdottomasti kunnostaa ja laittaa arvoisiinsa kehyksiin.
Siinä olisi kirkon ja seurakunnan päättäjille nyt tärkeä ja kiireellinen työmaa.

Loimaalla 2006 Eino Vepsä