Elisenvaaran suurpommitus 20.06.1944

Tuhotapahtuma Elisenvaaran ja koko Suomen sotahistorian tuhoisin lentopommitus tapahtui 20.6.1944 klo 13.20 (po. noin klo 12.30, ks. alla). Tällöin 55 pommikonetta kolmena peräkkäisenä aaltona suoritti ilmatorjunnan puuttuessa lähes harjoitusmaisen pommituksen. Asemalla oli sillä hetkellä kaksi Karjalan kannakselta tullutta evakkojunaa ja yksi sotilasjuna sekä lisäksi muita aikataulun mukaisesti tulleita junia. (ER/Kj-6/2006: räisäläläisten evakkojuna + ilmeisesti toinen henkilöjuna + sotilasjuna + sotilasjuna pysähtyneenä ennen asemaa.) On arvioitu junissa olleen noin 1000 ihmistä, jotka eivät ehtineet ratapihalta kovinkaan kauas. Seuraukset olivat sanoin kuvaamattomia. Vaikeasti haavoittuneita ihmisiä oli koottu useita kymmeniä ja näitä lähti juna kiidättämään kohti Savonlinnaa. Paikalle oli hälytetty Kurkijoen, Jaakkiman ja Parikkalan kunnanlääkärit. Sotilashallintopiirin lääkäri tuli myös paikalle. Lääkärien työ jäi lopulta puolinaiseksi. Monet haavoittuneet olisivat tarvinneet pikaista leikkausta tai verensiirtoa, joita kumpaakaan ei voitu heti suorittaa. Yöllä 21.6. kuljetti sotilaskuorma-auto uhrit Kurkijoen maamiesopistolle koulutilan navettaan omaisten tunnistettavaksi. Vainajien siunaustilaisuus oli 25.6.1944. Tuskin koskaan saatiin selville todellista uhrien lukumäärää. Sotilashallintopiirin tilasto mainitsee kuolleita olleen yhteensä 134. Näistä oli 19 sotilasta, 25 siviilimiestä, 51 siviilinaista ja 39 lasta. (Räisäläläisiä noin 80 uhria.) Haavoittuneita mainitaan tilastossa 136. Ilmasuojeluviranomaiset ilmoittavat kuolleita olleen 111 ja haavoittuneita 185. Pommituksen jälkeen oli ratapihalla vain yksi 14:sta läpikulkuraiteesta kunnossa. Asemarakennus kärsi vaurioita ja kaikki viestiyhteydet katkesivat. Yöllä klo 2 oli saatu jo kolme raidetta kuntoon ja 21.6. aamulla oli kunnossa neljä matkustajaratapihan ja viisi tavararatapihan raidetta. Viestiyhteydetkin saatiin kuntoon 21.6. klo 16 mennessä. Rakennusten tuhot jäivät pieniksi, kaksi tuhoutui kokonaan ja neljä vaurioitui pahasti.

Uhrit Aikaisempi uhrien virallinen lukumäärä on 134, mutta Erkki Rahkola (kirjoitus Kj-05/2008) luetteloi nimeltä yli 150 vainajaa, ks. erillinen uhrien luettelo. Tärkeimmät hautauspaikat: Kurkijoki: joukkohauta/sankarihauta joko 31, 32 tai 36 uhria, Savonlinna: hautausmaa/joukkohauta/muistokivi 30 uhria ja Sääminki: hautausmaa/joukkohauta/muistokivi 30 uhria. Poissaolevina on siunattu kaikkiaan 21.

Silminnäkijöiden havaintoja Am. artikkelissa mainitaan, että pommarit tulivat Laatokalta. Itse olin silloin koti-Riekkalassa ja vasta 8-vuotias. Naapurin pojan kanssa nähtiin etelän eli Hiitolan suunnalla Laatokalta sisämaahan suuntaavia pommareita, ja jonkun ajan kuluttua rytinä kuului Elisenvaaran suunnalta. Eli koneet mahdollisesti koukkasivat sisämaan kautta Elisenvaaraan, ehkä Hiitolan (risteys-)aseman kautta. Jossakin olen nähnyt maininnan, että ko. muodostelma seurasi rataa, tullen Sortavalasta päin (III aalto?). Tai sitten oman näkemykseni mukaan, Hiitolasta päin, siis rataa seuraten. (Aulis Lankinen/08.09.2005: oli Alholla ja näki kun kolme laivuetta pommareita tuli rataa pitkin Hiitolasta päin! E.Laukkanen oli Elisenvaaran asemalla: tulivat Hiitolasta päin!) On muistettava, että neuvosto-offensiivi oli tuolloin pahimmillaan, Viipuri oli menetty samana päivänä, ja neuvostokoneitahan riitti Karjalan taivaalle. Tosin Puna-armeija epäonnistui pahasti, kun ei kyennyt estämään suomalaisten suuria sotilaskuljetuksia, tietysti rautateitse ja tietysti Elisenvaaran kautta, Itä-Karjalasta Kannakselle. Pommareiden lukumäärästä olen nähnyt (mm. yllä) mainittavan 55 kpl. Itse em. naapurin pojan kanssa laskimme Elisenvaaran suunnasta Riekkalan Sianmäen yli Laatokalle menneet pommarit yhteensä 54 kappaleeksi, mikä vastaisi kolmea laivuetta á 18 kpl, siis kolme pommitusaaltoa, kuten am. artikkeli kertoo. Sotalentokoneett liikkuvat yleensä 3:lla jaollisissa muodostelmissa eli 54 kokonaismääräksi olisi sen mukaan varmaankin oikeampi. Kyseessä oli todennäköisesti kuitenkin kahden ensimmäisen aallon paluu pommituksesta! NL:n sotapäiväkirjan tiedot ovat asiantuntemattoman vaikeasti tulkittavissa selkokieliseksi. Joka tapauksessa pommariyksiköt ja koneiden lukumäärät heittävät silminnäkijöiden kokemuksista. Rahkolan käyttämä luku, 44+36=80, poikkeaa myös havainnoista. Ainakin "raportoitu" 10 junan oleminen pommituksen kohteena on liioittelua. Muutenkin ko. sotapäiväkirjan ilmaukset vaikuttavat vahvalta liioittelulta. Tuholaisten joukossa oli myös hävittäjiä, joiden lukumäärästä ei saanut selvää, ja jotka kurvailivat hitaampien pommareiden lomassa. Vaikea todistaa, mutta meistä tuntui, että meitä jotenkin ammuttiin ko. ylilennon aikana, sillä pellon reunalla vähän matkan päässä pöllysi kummasti. (Hävittäjien "puuhista" sai kunnon "näköhavaintoja E.Laukkanen, joka oli ratapihalla juuuri tapahtumahetkellä.) Silminnäkijänä S. Sainio kertoi pommareiden tulleen "pusutunnelista" katsoen Suohovista päin niin matalalla, että lentäjän kasvot näkyivät. Koneissa, joita hän laski 18+22+20=60, ei ollut (kansallisuus)tunnuksia ja olivat tummanvihreitä.

Suomalaisen ilmavalvonnan sotapäiväkirjoista (Re: Tapio Nikkari/ ks. viite nr 4/ Esko Ahola (ko. pommituksen alle joutunut)/ Sota-arkisto/ 42. ilmavalvontakomppanian sotapäiväkirja (komentopaikka Lahdenpohja)) Lyhennelmä. Ensimmäinen radioviesti lähestyvistä lentokoneista oli saatu 20.6.1944 klo 12.26. Hiitolan ilmavalvonta-asema oli viestittänyt klo 12.28 ja 12.29 itäpuoleltaan Elisenvaaran suuntaan kaartavista koneista. I.v.-komppaniasta annettiin hälytys rautatien puhelinlinjoja pitkin etelään päin klo 12.31. Elisenvaara ei ehtinyt saada viestiä ennenkuin koneet olivat jo päällä ja pommitus alkanut klo 12.32. Sen sijaan Jaakkima, Ihala ja Akkaharju olivat vastaanottaneet tiedon. Myös toiseen pommitusaaltoon klo 12.38 osallistuneet koneet lensivät etelästä Hiitolan itäpuolitse Elisenvaaraan ja poistuivat Tervun ja Heinäsenmaan kautta Laatokalle. Kolmannen pommituksen suorittanut laivue sen sijaan kulki Hiitolan eteläpuolelta rannikkoa pitkin Lahdenpohjan korkeudelle, mistä se kaartoi etelään, pommitti Elisenvaaraa klo 12.47 ja poistui Hiitolan kautta etelään. Elisenvaarassa hälytystä ei siis ehditty antaa ennen pommitusta. Ensimmäisen iv-viesti lähti klo 12.26, kun taas pommitus alkoi ja hälytys tuli klo 12.32 eli 6 minuuttia myöhässä. (Tapahtuman kellonmäärässä on ero: ao. viitteessä nro 2 on "klo 13.20" mutta ilmavalvonnan ajat ovat noin 12.30-tasoa, mitä vahvistaa NL:n sotaraporttien ajat =noin 13.30, koska Moskovan aika oli ja on yhden tunnin edellä.) (Allekirjoittaneen muistikuvan mukaan iso joukko (54) koneita poistui Laatokalle Riekkalan yli, siis hiukan etelämpää.)

Neuvostoliiton sotapäiväkirjoista Carl F. Geust on suomentanut seuraavaa, lähes suora kopio: 13. VA:n (ilma-armeija) tilanneilmoitus 20.6.1944 klo 23.00: 276. BAD (pommituslentodivisioona: Päivän aikana Pe-2-ryhmät pommittivat Simolan ja Elisenvaaran asemia sekä Saimaan kanavan Juustilan sulkua. (Yksittäisillä koneilla tiedusteltiin ... .) Elisenvaaran asemalla pommitettiin 8-12 junaa, tuhottiin 182 rautatievaunua (vaunut palavat), sytytettiin 18 tulipaloa, tuhottiin noin 300 metriä rataa. Tulokset on vahvistettu valokuvia tulkitsemalla. (Simolan asemalla pommitettiin ... . Juustilan sulku tuhottiin ... .) 58. BAP:n (PommLeR) sotapäiväkirja: (58. BAP oli yksi kolmesta 276. BAD:n alaisista pommitusrykmentistä. Muiden kahden rykmentin tietoja ei ole käytettävissä.) 20.6.1944 Rykmentin tehtävänä oli suorittaa Elisenvaaran aseman pommitus. Tehtävää suoritti 58 konetta, joista yksi oli tiedustelukone. 16 Pe-2-konetta (ensimmäisen 9 koneen vetäjänä luutn. ...., 7 koneen ....) lähti lennolle klo 12.27-12.45 12 Jak-9-koneen suojaamina. Klo 13.30 suoritettiin Elisenvaaran aseman sekä aseman luona olevien noin 10 junan vaakapommitus H 2100 m (siis pommituskorkeus oli 2100 m, siis laakapommitus, vaikka PE-2 kykeni hyvin syöksypommitukseenkin). Pudotettu 22 kpl 500 kg, 96 kpl 250 kg, 100 kpl 100 kg, 92 kpl 50 kg ja 640 kpl 2,5 kg, 1835 UB-ammusta ja 100 SH-KAS-ammusta. Lentoaika sotalennoilla 110 h 30 min, ei-sotalennoilla 4 h 5 min. 7 laskua. (C.F.G.:n ilmoitus: yllä sekä Elisenvaaran että Simolan tulokset) (Pommin kilomäärä oletettu olevan =tyyppimerkinnän luku.) (Oliko tässä aallot 1 ja 2?) Samana päivänä suoritettiin vielä yksi 16 Pe-2-koneen pommituslento kahdessa ryhmässä. Ykkköseskadrillista osallistui 7 Pe-2-konetta ..., kakkoseskadrillin 9 konetta veti ... 12 Jak-9-hävittäjän suojatessa, pommitettiin Elisenvaaran asemaa 3000 metrin korkeudesta. (Oliko tämä kolmas aalto?) (21.6.1944 tehtävä jatkui mutta huono sää esti lennot.)

Uutta tietoa: Re: Erkki Rahkola /Kj-6/2006: 58. BAP:n historiikki: "Tämä oli kostoisku kapt. Syrtshinin menetystä miehistöstä" (Simolan pommitus 19.06.1944) "Pommituksen osallistui 44 PE-2-pommikonetta ja 36 Jak-9-hävittäjää, yhteensä siis 80 konetta." "Ne tulivat Leningradin" (eteläpuolisilta kentiltä), "lentoreitti Leningradin itäpuolitse Laatokalle. Laatokalla ei ollut ilmavalvontaa, ja koneet pääsivät ... kaikessa rauhassa. Ilmavalvonta havaitsi ne ilmeisesti vasta Hiitolassa, ..." "PE-2-koneet olivat hyvin nopeita, yli 500 km/t" "Pommitus oli (jo) alkamassa kun" (Elisenvaaran?) "ilmavalvonta havaitsi ensimmäisen laivueen." "Elisenvaaran ilmapuolustus oli olematonta, ja koneet saivat pommittaa lähes häiriöttä. Heti ensimmäinen aalto oli tuhoisa. ... muutaman minuutin kuluttua tuli toinen aalto, tuhoisa sekin." Toisen aallon jälkeen kaikki kynnelle kykenevät pakenivat asemalta radan molemmille puolille läheisiin nuoriin metsiköihin ja pelloille. Myös sinne iskeytyi lukuisia pommeja. lisäksi hävittäjät tulittivat hyvin matalalta konekiväärein ja mahdollisesti myös tykein pakenevia ihmisiä.." "... neuvostokoneet palasivat vahingoittumattomina ..." Re: Eero Laukkanen /Kj-6/2006: (silminnäkijä) "Laakapommituksen suorittivat DB-tyyppiset kaksimoottoriset pommikoneet ... . Pommituksessa oli myös syöksypommittajien laivue, joka oli kuvannut tämän pommituksen SB-tyyppisistä pommikoneista arviolta noin 2-3 kilometerin korkeudesta." "Lentäjät olivat raporteissaan kertoneet, että Elisenvaaran pommituksen sai suorittaa hyvin matalalta ja ilman minkäänlaista torjuntatulta, mikä pitää täysin paikkansa.." "... pahin paikka toisen ja kolmannen aallon aikana. Se oli se lepikko, jonne kaikki halusivat karkuun, niin Räisälän evakot kuin sotolaskuljetusjuna pojatkin. Sitä paikkaa suolattiin konekivääreillä ja räjähtävillä luodeilla." (Ilmakuvassa on esitetty tulo- eli pommitussuunta Suohovin ylitse Hiitolasta päin lähes pohjoiseen päin.) (Ilmeisesti suoraan auringon suunnasta.)

Oleellisia kysymyksiä Tämä Suomen pahin sotatuhotapaus herätti välittömästi heti paikalla ja herättää edelleen kysymyksiä, joihin ei ole saatu vastauksia. 1.) Tärkeimpänä on tietysti, miten oli mahdollista, että neuvostokoneet osasivat tulla juuri "oikealla" hetkellä paikalle, nimenomaan kun täpötäysiä evakkojuniakin oli paikalla. 2.) Lisäksi pommitus tuli yllätyksenä, miksi. Ei siis ehditty junista suojaan, vaikka junat seisoivat asemalla. Ilmavalvonnan olisi pitänyt ehtiä hälyttämään junien matkustajia pakenemaan lähimaastoon. (Näihin ehkä antaisi viitettä, mistä ko. pommarit suuntasivat Elisenvaaraan). 3.) Vastauksien puutteesta ja katastrofin suuruudesta johtuen levisi tietysti "tietoja", että olisi ollut suomalainen petturi asemaväen keskuudessa, joka olisi tiedottanut viholliselle, että nyt on hyvä tulla ja pidättänyt junia asemalla, ja joka olisi ehtinyt paetakin, mutta saatu kiinni ja teloitettu. Kaikki huhut ko. petturista on kumottu jo aikoja sitten. Lisäksi nämä tällaiset, perättömät nimenomaan, huhut ovat tyypillisesti syntyneet vasta selvästi myöhemmin kuin heti paikan päällä. Lisäksi huhujen yksityiskohtien moninaisuus todistaa perättömyyttä.

Yhteenveto: tosiasioita, todennäköisyyksiä, arvioita ja näkemyksiä (ao. lausunnot ovat tämän selostuksen kirjoittajan omia mielipiteitä ja näkemyksiä) Yleishavainto: Minusta on ilmeistä, että Elisenvaaran tuhotapaus oli nimenomaan ihmishenkien menetyksen kannalta monien yhteensattumien julma oikku. Tapahtumiin vaikutti monta seikkaa, yhteensattumaa: Neuvostoliiton "toimenpiteet": Ym. NL:n sotapäiväkirjasta on pääteltävissä, että neuvostoilmavoimille oli yksinkertaisesti annettu sotatehtävä tuhota erittäin tärkeä Elisenvaaran risteysasema, siis ilman mitään erityispiirteitä. Elisenvaarahan oli neljän radan risteyksenä "sopivasti" rintaman takana, eli siis merkittävä suomalaisten sodankäynnin kannalta, minkä NL varmasti ymmärsi. Sitä taas todistaa se, että Elisenvaara oli yleensä eräs pommitetuimmista paikoista sotien aikana, ja tuhoisimman pommituksen näyttämönä. Ehkä Puna-armaija oli hoksannut, että Kannakselle tuli joukkoja Itä-Karjalasta, siis Elisenvaaran kautta, jonka tärkeys tästä syystä korostui. Siihen viittaa pommareiden suhteellisen suuri lukumäärä. Voidaan kuitenkin sanoa, että NL teki strategisen virheen, kun ei estänyt ko. suomalaisten joukkojen kuljetuksia. Tai luuli estäneensä, kiitos vähän huomioidun suomalaisten korkean radankorjaustehokkuuden ja NL:n omien raporttien ällistyttävän "rohkean" liioittelun. On uskottavaa, että olisivat tilanteen ymmärrettyään ja/tai halutessaan kyenneet rautatieliikenteen täyskatkoon. On sinänsä vaikea uskoa, että hyökkäys Elisenvaaraan olisi ollut pelkkä "kostoisku", mikä ilmaus NL-sotapäiväkirjoissa on varmastikin "tavanomaista sisäistä" taistelutahdon nostattamista. Jonkinlaiseen "kostoon" kyllä viittaa pommareita saattavien neuvostohävittäjien konekivääri- ja tykkituli läheiseen metsikköön ja/tai peltoaukealle paenneita siviileitä kohti, sillä sellainen "ei kuulu tapohin" sodankäynnissäkään. NL-raportissa ei tietystikään "mainosteta" raakaa ampumista, vaan ehkä asia peitetään "kosto"-kuorrutukseen. Tulituksesta on silminnäkijähavaintoja, mm. allekirjoittanut muistaa isänsä kertoneen paikallaolijoiden kertomuksista, että ammunnassa käytettiin räjähtäviä luoteja, jotka kuulemma paukkuivat puiden rungoissa, ollen siis isompikaliiperisia, lentokonetykin ammuksia. Tämän sikamaisen vaiheen osuudesta kokonaistappioon ei ole tietoja. Yleistilanne: Muistettakoon myös, että samana ko. päivänä Viipuri menetettiin, eli, sotilaallinen toiminta oli kiihkeimmillään. Sattumalta - sodan kaaoksen keskellä - tärkeälle ja kuormitetulle risteysasemalle kertyi junia eri syistä, esim. sotilaskuljetukset olivat kriittisen strategisen tilanteen takia määräysten mukaan ehdottomalla etusijalla. Ilmeisesti evakkojunia ei pystytty päästämään kuormitetulle radalle ja traaginen tapaus sai kohtalolta edellytykset toteutuakseen. Räisäläläisten todellinen huono onni: Räisäläläisten evakkojunan (650 ihmistä) veturi oli pahaksi onneksi 19.06.1944 suistunut kiskoilta, jolloin korjauksen jälken juna ehti juuri pahimmilleen Elisenvaaraan, eli kyseessä oli mahdollisimman huono-onninen aikatekijä. Ilmavalvonnan epäonnistuminen: Minusta on varsin merkittävää, että Hiitolan-Elisenvaaran alueen ilmavalvonta ei ollut tilanteen tasalla, sillä pommitushan tuli yllättäen ilman mitään edeltävää hälytystä. Syitä siihen voi arvaillakin, ehkä ilmavalvonta ei yksinkertaisesti ollut riittävän kattava, ehkä yhteydet olivat poikki, ehkä ko. pommarimuodostelma pääteltiin suunnistavan taistelurintamalle tms. On joka tapauksessa muistettava, että NL:n sotatoimet olivat vilkkaimmillaan noina päivinä, ja viholliskoneita oli ilmassa runsaasti. Elisenvaarassa olleet kaksi iv-tornia eivät (=?) myöskään olleet miehitettyjä. On myös kerrottu, että ensin oli ilmahälytys, mutta sitten tuli "vaara ohi"-merkki, jonka jälkeen (välittömästi?/po. aikaisempia tiedustelulentoja?) alkoi pommitus. Jos näin oli, nämä kaksi viimemainittua seikkaa kertovat ilmavalvonnan epäonnistumisesta. Alueen ilmavalvonnasta vastanneen 42.Iv.K:n sotapäiväkirjoista käy ilmi, että Elisenvaaran iv-virkailijat eivät olleet enää paikalla jatkotoimenpiteitä varten kun hälyttävä viesti saapui. PE-2 oli nopea kone ja se ehti (lentonopeudesta ja matkasta laskien) kuudessa minuutissa - siis ensimmäisen havainnon ja ensimmäisen pommituksen aikaväli - hyvin Hiitolasta Elisenvaaraan, joten ilmavalvonnan olisi pitänyt viestittää todella nopeasti. Jos hälytys olisi tullut ajoissa ja ihmiset ehtineet poistua ratapihalta, olisivat tappioluvut toisenlaiset. Hälytyksen olisi pitänyt tulla vähintään muutamaa minuuttia aikaisemmin, mikä näköhavaintoihin perustuvalla tekniikalla on varmaan aika mahdotonta. Suomalaisilla oli jo käytössään tutkia, joilla ilmavalvonta olisi ollut oleellisesti nopeampaa, mutta niitä ei riittänyt "sivurintamille". Tapahtumien kulku (aallot 1, 2 ja 3): Minusta on selvää, että kahden ensimmäisen aallon pommarit tulivat Laatokalta Hiitolan kohdalta "sisään", seurasivat todennäköisesti rataa Elisenvaaraa ylle, vaikka erittäin hyvän sään takia ei ratasuunnistusta mahdollisesti tarvittu. Aaltojen 1 ja 2 pommitus (klo 12.32 ja 12.38) (ajat suom. iv:n raporttien mukaan, ks. yllä) suoritettiin heti Hiitolasta päin - etelän kantilta, auringon suunnasta - tultaessa. Ehkä kurvasivat loivasti Suohovin yli, ehkä 2-aalto kauempaakin ajoituksen takia. Nämä poistuivat kurvaten sisämaan kautta Laatokalle. Kolmas aalto (klo 12.47) saapui ihan toisesta suunnasta, pohjoisen kantilta, koska voisi hyvin kuvitella, että punalentäjät halusivat pommitusaallot "sopivin" välein tapahtuvaksi, esim. yhteentörmäysten välttämiseksi, esim. tähtäyksen helpottamiseksi, jolloin joku aalto joutui kurvaamaan kauempaa ajoituksen takia. Kolmas aalto poistuikin Hiitolan kautta. Tähän kuvioon sopii allekirjoittaneen näkemä Laatokalle Riekkalan yli poistuvien (kaksi aaltoa) pommarien määrä =54, mikä on aika tarkkaan 2/3 kokonaismäärstä 80 (81). Ilmatorjunnan olemattomuuden merkitys: Mielestäni itse ilmatorjunnan olemattomuudella ei juuri ollut merkitystä. Raskas it-kalusto puuttui kokonaan, ja se vähäinen kevyt it-kalusto, jota oli Elisenvaarasssa ja ilmeisesti sotilasjunissa ei olisi torjuntaan kyennyt. Lisäksi silminnäkijän mukaan it-miehistö jopa poistui aseittensa äärestä heti pommareitten ilmestyttyä näkyville, käskystä vai käskyttä, ei tiedetä. Vrt. Simolan tapahtumat, jossa IT pystyi suorittamaan torjuntaa. (Myös Simolan pommituksesta on esiintynyt petturitarinoita.) HUHUT JA TODELLISUUS PETTURIN OLEMASSAOLOSTA: Lähtökohta: Huhut, jutut ja muut "ihme"selitykset kumpuavat säännönmukaisesti suuresta katastrofista ja selkeästä ja oikeutetusta kysymyksestä, miksi näin pääsi tapahtumaan. Kun selvää selostusta ei ole, keksitään selitys. Pääkohta: Ei ole mitään oikeita todisteita, että ko. petturi olisi ollut olemassa. Kaikki rautatievirkailijat palvelivat välittömästi tuhotapahtuman jälkeen ja pitkälle rauhan aikaan. Näitä mielikuvituksellisia juttuja on runsaasti. Esim.: - räisäläläisen kapteenin yritys estää katastrofi - uuniin piilotettu radiolaite - puhelinpylväässä oleva tiedottaja (onkin rikkoutuneen linjan korjaaja) - rautatievirkailijan enteilevät lausunnot ennen pommitusta (kai hekin pelkäsivät ilmeisen vaarallista tilannetta) - petturin teloittaminen joko paikalla, pakomatkalla tai vankilassa (ei ole mitään todisteita sellaisesta, vaan ko. henkilön jatkamisesta toimiaan) - sabotoitu räisäläisjunaa (inhimillinen erehdys: vaihde väärin) - desanttien aiheuttama räisäläisjunan viivytys - enimmäkseen on syytetty asemapäällikköä mutta oikein erääseen sotamuistelmakirjaan on pantu nimeltä mainiten junanlähettäjän petturuus ja teloitus (ko. nimistä junalähettäjää ei ollut henkilökunnassa)(ks. viite nr 3), jne. - Uutta tietoa Elisenvaaran pommituslegendoista /Rahkola-Geust "Toisen" osapuolen tiedot: Ym. NL:n sotapäiväkirjasta on pääteltävissä, että muotoilu, jossa petturi olisi kutsunut pommarit paikalla, ei ainakaan pidä paikkaansa. Tietysti olisi teoriassa mahdollista, että petturi olisi saanut tiedon pommituksen suorittamisesta ja tavalla tai toisella pystynyt pidättelemään junia asemalla, mutta sellaista sotapäiväkirja ei ainakaan vahvista. Julkisuus: Mielestäni TV-ohjelman otsikon "vaiettu"-sana on johtaa helposti mielestäni väärään mielikuvaan siitä, että Elisenvaaran suurpommitus olisi erityisesti vaiettu. Ei muistakaan katastrofeista olla kerrottu kunnolla, tosin tietysti Elisenvaara on pahimpana erityistapaus. Joka tapauksessa viranomaiset olivat antaneet ankaran määräyksen olla levittämättä tietoja pommituksista tms. mahdollista tappiomielialaa kehittävistä tapauksista. Lisäksi toiseen suuntaan mennen, sodan jälkeisessä mielipideilmastossa ei katsottu hyvällä tämäntapaisten tapausten esilletuontia. Toisaalta juuri Elisenvaaran katastrofaalisen pommituksen valtaisan huhumyllyn tuotokset voisi eräänä asetelmana kuvitella johtavan kiusaantuneeseen vaikenemiseen. Eli miksi on "vaiettu"? Mielestäni tätä tuhotapahtumaa olisi syytä tutkia tarkemmin. On vieläkin jäljellä kysymyksiä, joihin kaipaa selvää ja kunnon vastausta.

Kirjallisuutta 1. Erkki Rahkolan toimittama ohjelma "Vaiettu murhenäytelmä" oli TV2:ssa keväällä 2006, jota varten tehty tutkimus- ja taustatyö on esillä YLEn sivustoilla, ja joka täydentää tätä esitystä erinomaisesti. 2. Rainar Hakulinen: "Kurkijoki, sodasta evakkoon". (Kirjoituksen alkuosa on lyhennetty suora lainaus sivulta 327 alkaen.) 3. V.H. Vainio: "Kurkijoen historia IV". Uhrien luettelo. 4. Tapio Nikkari: "Elisenvaaran suurpommituksesta", Kurkijokelainen nr 16-17/2006, sisältää suuren joukon teknisiä yksityiskohtia pommitustapahtumasta. 5. Tapio Nikkari: Elisenvaaran pommitukset. Erinomainen kuvaus tuhotapahtumasta. 6. Arvi Heinonen: "Tuhoisa pommitus Elisenvaarassa", Kurkijokelainen nr 24-25/2004. 7. Esko Ahola: "Mikään ei ole unohtunut", Kurkijokelainen nr 24-25/2004. 8. Carl F. Geust: "Elisenvaaran rautatieaseman pommitus 20.6.1944", Kurkijokelainen nr 8-9/2006. 9. Erkki Rahkola: "Vaiettu murhenäytelmä", Kurkijokelainen nr 6/2006 10. Eero Laukkanen: "Valoja ja varjoja Elisenvaaran yllä", Kurkijokelainen nr 6/2006 11. Erkki Rahkola: "Tehdään yhdessä historiaa", Kurkijokelainen nr 16-17/2006 12. Erkki Rahkola: "Elisenvaaran suurpommituksesta kaivataan yhä tietoja", Kurkijokelainen nr 05/2008 13. Matti Rapon kertomus mukana olleena ko. tapahtumasta 14. Erkki Rahkola ja Carl-Fredrik Geust: "Vaiettu Elisenvaaran pommitus". Ajatus kirjat. 288 sivua. Jyväskylä 2008. 15. Täydennyskirjoitus kohdan 14 kirjaan: "Uutta tietoa Elisenvaaran pommituslegendoista". 16. Esko Ahola: Elisenvaaran pommitus sota-ajan asiakirjoissa, Kurkijokelainen 12.08.1994. Sen lyhennelmä.